KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ

Vanhemmat ovat tervetulleita mukaan koulun toimintaan. Lukuvuoden aikana kaikilla luokka-asteilla järjestetään vanhempaintilaisuuksia, joihin kaikki vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita. Vanhempainiltojen ajankohdat selviävät tapahtumakalenterista ja niistä tiedotetaan koteihin vielä erikseen. Yksittäisen oppilaan vanhempiin ollaan jatkuvasti yhteydessä oppilastiedotteiden välityksellä. Olemme siirtyneet lisäksi sähköiseen poissaoloseurantaan, joten vanhemmille lähetetään salasanat, joilla he pääsevät seuraamaan reaaliaikaisesti omien oppilaidensa koulunkäyntiä.

Hyrylän yläasteella aloitti syksyllä 2005 toimintansa vanhempainyhdistys. Vanhempainyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään 19.9.07 kello 18 koulun auditoriossa. Sen jälkeen iltaa jatketaan 7. luokan vanhempaintilaisuudella. Keväällä 29.3.08 lauantaina meillä on koulupäivä (mikäli lautakunta sen hyväksyy) ja silloin kaikki vanhemmat toivotetaan tervetulleiksi opiskelemaan kouluumme lukujärjestyksen mukaisia aineita.

Työturvallisuusastuksen (475/2007) mukaan oppivelvollisten oppilaiden vanhemmille on annettava tietoa esim. teknisessä käsityössä, fysiikassa, kemiassa, biologiassa ja kuvataiteessa tehtävistä erityistä työturvallisuutta vaativista töistä. Opettaja ohjaa oppilaat turvalliseen työskentelyyn ja vanhempien toivotaan kotona painottavan huolellisen ja rauhallisen työskentelyn merkitystä. Lisätietoja asiasta on saatavilla rehtorilta, opettajilta sekä vanhempainilloissa.

MUITA YHTEISTYÖHANKKEITA

Oppilashuollollista yhteistyötä tehdään säännöllisesti seurakunnan, poliisin, lastensuojelun ja nuorisotoimen kanssa.Yhteistyöstä on saatu erinomaisia tuloksia. Tukioppilaskoulutuksissa yhteistyökumppanina on Mannerheimin Lastensuojeluliitto !