|
HYRYLÄN
LUKION AINE-
JA KURSSITARJONTA
-
MONIPUOLINEN AINE- JA KURSSITARJONTA
- UUDET MODERNIT TILAT
- KULTTUURIA UNOHTAMATTA
ÄIDINKIELI
JA KIRJALLISUUS
Lukion jälkeisissä
opinnoissa, niin Suomessa kuin ulkomailla, tarvitaan oman kielen ja kulttuurin
tuntemusta. Ylioppilastutkinnon hyvän äidinkielen arvosanan
on myös todettu ennakoivan menestymistä kaikkien alojen jatko-opinnoissa.
Hyrylän
lukiossa opiskelija voi äidinkielen valtakunnallisten pakollisten
ja syventävien kurssien lisäksi valita muuta: tarjolla on erilaisia
soveltavia kursseja, samoin mahdollisuuksia lisäopiskeluun sekä
suulliseen ja kirjalliseen itseilmaisuun.
|
Koulukohtaisia
äidinkielen kursseja:
* kielenhuollon
kertauskurssi
* kirjoittamisen kesäkurssi abeille
* kirjallisuuskurssi "lukutoukille" ja muille sivistystä
kaipaaville
* puheilmaisun kurssi performanssiviikkoineen
* musikaalikurssi, kurssin lopuksi musikaaliesitys
|
Muita
toimintoja:
* näytelmäkerho,
kaksi produktiota vuosittain ja teatterimatkoja
* esiintymiset koulun juhlissa
* teatterikäynteja 4 - 5 kertaa lukuvuodessa
* abien lisävalmennusta ennen ylioppilaskirjoituksia
* kirjoittaminen koulun Annales-julkaisuun
|
Suoritimme
Puhumalla puhujaksi -kurssin!
Kurssilla
pidimme erilaisia puheita, harjoit-
telimme improvisointia sekä piirtoheittimen ja taulun käyttöä
ja lausuimme runoja. Performanssiviikolla muun muassa juoksimme
ympäri koulua kommandojoukoksi pukeutuneina ja järjestimme
mielenosoituksen.
Kurssin jälkeen emme todellakaan enää pelänneet
katseiden kohteeksi joutumista - ainakaan niin paljon kuin ennen.
Kannatti osallistua!
Anne ja Matias
|
MATEMATIIKKA
JA YMPÄRISTÖTIETEET

VIERAAT
KIELET
Hyrylän
lukiossa on laaja kielivalikoima: pitkänä vieraana kielenä
voi opiskella englantia, ranskaa ja saksaa; lisäksi tarjoamme lyhyinä
kielinä espanjaa, ranskaa, saksaa ja venäjää. Pieniäkin
kieliryhmiä on voitu ylläpitää. Luonnollisesti opiskellaan
ruotsia toisena kotimaisena kielenä.
Kielten luokkatilat
ovat valoisat, avarat ja erittäin hyvin varustellut. Opettajat osaavat
asiansa, innostavat ja pitävät opiskelijat ajan tasalla jatkuvasti
muuttuvassa kielimaailmassa.
Opiskelijat
osallistuvat aktiivisesti kansainvälistymisprosessiin, mm. ystävyyskoulu-
ja vaihto-opiskelijatoiminnan innoittamina. Suullisen kielitaidon kursseja
ja vastaavia kielikokeita järjestetään koulussamme vuosittain.
Kirjoituskurssit vahvistavat opiskelijan valmiuksia erilaisten tekstien
laatimisessa.
Kielten yo-tulokset
ovat olleet viime aikoina valtakunnallisen keskitason yläpuolella.
Päämäärämme
on ohjata opiskelijoista monipuolisesti kieliä taitavia ja eri maiden
kulttuureja tuntevia kansalaisia.
|
Kielitaito
avaa portteja mm. Brysseliin, 500 miljoonan espanjan puhujan latinalaiseen
Amerikkaan, 100 miljoonan saksaa puhuvan maailmaan sekä kiehtovaan
slaavilaiseen maailmaan.
|
| |
ENGLANTI,
RUOTSI, SAKSA, RANSKA, ESPANJA, VENÄJÄ
|
|
KERTAUS
- "NITOUTTAMIS"
-KURSSI
|
|
SUULLISEN
KIELITAIDON
"KESKUSTELUKURSSI"
|
| |
|
|
| KIRJOITTAMISEN
KURSSIT |
VAIHTO-OPISKELIJATOIMINTA
|
|
| |
|
YSTÄVYYSKOULUTOIMINTA
MM. MATKAKERTOMUKSET |
ENGLANTI
3. KOTIMAINEN
|
|
|
| |
|
INNOSTAVAT,
AIKAANSA SEURAAVAT OPETTAJAT |
| |
MODERNIT
HYVIN VARUSTETUT
LUOKKATILAT
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
PÄÄMÄÄRÄNÄ
MONIPUOLISESTI KIELIÄ HALLITSEVIA YLIOPPILAITA
|
|
HUMANISTISET
AINEET
Kaikkien
valtakunnallisten kurssien lisäksi
abeille yo-kirjoituksiin valmentavat kertaus- ja täydennyskurssit
jokaisessa humanistisessa
aineessa. Humanistisiin aineisiin liittyen teemme retkiä ja tutustumiskäyntejä.
Historia:
| "Historian
opiskelu avartaa maailmankuvaa. Menneiden tapahtumien tunteminen
auttaa ymmärtämään nykyistä maailmaa ja
kulttuurien välisiä eroja. Historian tunnit ovat jännittäviä
aikamatkoja menneisyyden tapahtumiin!" Abi -03 |
Historian
opetus käyttää hyväksi Tuusulan rikkaan kulttuuriympäristön
mahdollisuuksia.
Filosofia:
| "Kiinnostavan
filosofiasta tekee se, että tunneilla käsitellään
eri aikojen filosofeja ja pohditaan heidän oppejaan. Filosofian
opiskelu kannattaa mm. sen takia, että se opettaa ajattelemaan
ja pohtimaan asioita ja ongelmia pintaa syvemmältä."
Opiskelija -03 |
Opintoja
tukee Platonin akatemian tasokas keskustelufoorumi ja esiintyjäkaarti.
Koulukohtaisena soveltavana kurssina on filosofian keskustelu- ja kirjallisuuskurssi.
Psykologia:
| Psykologiaa
voi oppiaineena suositella kaikille oppilaille. Kurssit sisältävät
melkein elintärkeitä tietoja, jotka ovat todella hyödyksi
elämän aikana. Psykologiaa opiskellessa oppii asioita
katsomaan monesta eri näkökulmasta. Kursseilla käsitellään
paljon mielenkiintoisia jokapäiväisiä asioita, kuten
parisuhteen psykologiaa. Abi -03 |
Valtakunnallisten
kurssien lisäksi on tarjolla opiskelu- ja elämäntaitojen
kurssi
sekä kahden kurssin pituinen kehitys- ja sosiaalipsykologian kurssi.
Uskonto:
| "Uskonnoista
on hyvä tietää ihan yleissivistyksenkin vuoksi. Uskonnot
antavat ymmärrystä ja tietoa. Jotkut asiat ovat lähellä
historiaa ja filosofiaa, mutta mukana on kuitenkin uskonnon käsitys.
Uskontoa opiskellessa opiskelemme arvoja, joiden varaan Eurooppa
on rakennettu." Abi -03 |
Yhteistyössä
seurakunnan kanssa on tarjolla kaksi soveltavaa kurssia.
Platonin
akatemia
Koulun vuosikirja Annales:
Koulun
vuosikirjassa Annales-julkaisussa kootaan yhteen parhaat tutkielmat,
artikkelit ja esseet. Platonin akatemia on poikkitieteellisenä
antiikin
keskusteluperinteitä jatkavana tapahtumana ainoa Suomessa.
Akatemiassa on muina yhteistyötahoina alueella toimivia kulttuuriyhdistyksiä
ja lukioita sekä Pekka Halosen akatemia.
TAITO-
JA TAIDEAINEET
-
Mahdollisuus painottaa omia vahvuuksia.
- Tarjotaan monipuolisia esiintymismahdollisuuksia eri oppiaineiden
sisällä, koulun juhlissa ja yhteisissä tapahtumissa.
|
Liikunnassa
*
vanhojen tanssit
* valmennuskurssit
* hajautettua sählyä ja palloilua
* osallistutaan erilasiin paikallisiin ja valtakunnallisiin urheilutapahtumiin,
jalkapallossa, sählyssä jne
* liikunnan lukiodiplomi
* yhteistyötä
* oman liikuntaharrastuksen huomioiminen
Musiikissa
* musikaali
* musiikin lukiodiplomi
* musiikkiopiston opinnot
Kuvataiteessa
* laaja ja monipuolinen kurssitarjonta
* kuvataiteen lukiodiplomi kurssina
* näyttelyt eri tilaisuuksissa
Tekstiilityössä
* 2-kurssia:
-Tekstiilien suunnittelu ja valmistus I
painottuu sisustukseen ja kodintekstiileihin
-Tekstiilien suunnittelu ja valmistus II painottuu pukuhistoriaan
|
 |
|